maanantai 11. syyskuuta 2017

Runoja kuolemasta (vanhoja)

Haudatun laulu

Minä en ole lintunen, en taivahalla
lennä, vaan paikkani on nurmen alla
Paasi kivinen päälläni paljon ei paina,
kosk maast' oon ma tullut, nyt maat' oon ma aina
Mutta kerran, se muistakaa, rakastin teitä
kerran vuodatin minäkin kyyneleitä
mutta itkuni kuivui ammoin jo pois
unohtui, vaikka luulin: niin käydä ei vois
Nyt kun katselen maailmaa paasini alta
 ja pääskyin kirkuna soi taivahalta
Tiedän: siell' ilakoivat huoletta vaikka
kerran koittavi niill' lennon viimeisen paikka
Siis ymmärtäkää te maan karun tän kansa
se jokaisen maas täällä on osanansa
kerran syntyä, elää ja kuolla vain kerran
siis eläkäätte, oi, edes hetken sen verran!


Elämän hauraus

Tuo ihmiselon henkäys
niin hauras, heikko on
Hetken jaksaa voimissaan
vaan kohta poissa on
Kuin kevään kielon kukka,
kaunis hetken, mutta hento
Kuin ensilumen huntu talvinen,
kuin muuttolinnun lento
Kuin säde elokuisen auringon,
hetken vain se loistaa,
mutta sade syyskuun
sen mukanansa poistaa
Vielä eilen virta elämän
vei puroissa ja joissa,
vaan tänään mereen käynyt on
ja ikuisesti poissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti